Kultaisen naisen tarot

Keitä ovat Rakastavaiset? Kuinka tunnistaa miesylivallan mielenlaatu? Kuka on Kultainen nainen, ja mitä kaikkea on olla hedelmällinen?

Tarot-kortteja ei ole mikään pakko käyttää noitumiseen tai profetointiin. Ei tarvitse palvoa Jumalatarta, eikä yhdistää tai tunnistaa luonnonuskovaisten henkiä ja jumaluuksia korteista. Oikeastaan, italialaisen korttipelin ja matriarkaisen pakanuuden yhdistäminen saattaa olla täysin näennäistä, eikä viittaa mihinkään todelliseen traditioon. Itse havainnoin tässä kirjoituksessa, ja tässä uutiskirjeessä näköjään ylipäätään, millaisia kapinoita tarotiin on kätketty. Matristisen pakanuuden ja feministisen kapinan yksi väylä on tarot. Kaarina Kailon tutkimuksessa huomautetaan, kuinka matriarkaisesta maailmanhistoriasta onkin säilynyt nimenomaan lasten leluiksi oletettuja figuureja, naisten käsitöitä, vaatteita ja käyttöesineitä, kaikkea sellaista, mitä ryöstelevä patriarkka on ylenkatsonut. Pelikortit on kautta aikain ollut tapa kätkeä informaatiota, jota raivokas uskonpuhdistaja ei ymmärrä hävittää. 

Matriarkaatti on patriarkaatin vastakohta kaikella tavalla. Se ei tähtää naisylivaltaan, vaan demokratiaan. Matriarkaatti ei tuntenut kuningashuoneita, kuningattaria tai kaikkien yli tärkeydessä ulottuvaa diktatuuria. Poika-lapset ja miehet, muunsukupuolisista puhumattakaan, eivät ole vähempiarvoisia matriarkaatissa, vaan monella tavalla vapaampia olemaan mitä haluavat. Miehen varaan ei yksin lasketa yhteisön ylläpitämistä eikä naisen elämän onnea. Matriarkaatin aktiivinen ja hyväksyvä luontosuhde kattaa myös sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden, eikä matriarkaatti pyri ihmistämään, sukupuolittamaan tai alistamaan luontoa tai vähemmistöjään. Tässä kirjoituksessa puhun siekailematta miehistä ja naisista jo siksikin että suurin osa tekstin lähtökohdasta on referaattia. Kailo kuitenkin harkitsee kirjassaan strategisen essentialismin mahdollisuutta, mutta huomauttaa että matristisen ajattelun tutkiminen tulee mahdottomaksi sukupuolineutraalin kielen ehdoilla. Tutkimuksen tavoite on kuitenkin sukupuoliroolien radikaali uudelleensommittelu.

Moni tarot-tulkitsija tulkitsee tarotin 6. valttikortin, Rakastavaiset, ihmissuhteiden kautta. Jos Tarotin ensimmäiset 8 korttia ovat Narrin kierron initiaatiokolmannes, Rakastavaiset on ensimmäinen korteista, jossa ei ole vain yhtä keskeistä subjektia, vaan kysymys on parista, yhteydestä johonkuhun toiseen. Ehkäpä joku pakantekijä ohjaa ajattelemaan suhdetta itseensä, jopa meditoimaan mahdollisuutta keskustella alitajunnan kanssa, tai kurkotella korkeampaa tietoisuutta.

Lukutaidottomin tapa on ennustaa korttien pohjalta uutta rakastajaa tai avioliittoa. Kortti on liitetty myös Kaksosen kortiksi, joka on oma Aurinko-merkkini (ja Kuu-merkkini - siinä sulle Rakastavaisia…), minkä on ehkä syy, miksi olen tarot-matkani alusta asti kiertänyt sitä kuin kuumaa puuroa. Milloin saan tästä kiinni? Kaksoseen liitetään kommunikaatio ja tasapaino. Kaksonen askartelee kommunikoinnin kanssa ja havittelee tasapainoa. On tyypillistä, että Kaksonen on epärehellinen ja levoton, ja silti täysin kiinni tämän kortin teemoissa. Selvä. Mutta… siis mitä? 

Kortissa kuvataan tyypillisesti “pariskunta”, mies ja nainen, ja yleensä kolmas osapuoli, jonkinlainen vihkivä enkeli. Ajatellaan, että viattomat, alastomat sielut ovat Raamatussa kuvatussa Edenin paratiisissa, ja heidän välillään vallitsee harras rauha, tasapaino. Jotkut ajattelevat, että kortissa on olennaista Elämänpuu ja tie kabbalaan. Kun selaan Library of Esoterican Tarot-encyclopediaa, Rakastavaisten kuvituksissa vallitsee murskaava heterokuvaston ylivalta. 

Pariskuntakuvitus ei ole mikään rikos, mutta tavallaan, se ylläpitää patriarkaista ajatusta ydinperheestä ja yksiavioisuudesta. Ehkäpä tarve parisuhteelle ei ole mikään ehdollistettu aivopesu, vaan ihminen todella pyrkii sosiaaliseen liittymiseen, yhteyteen toisten kanssa, koska meidät on luotu toisillemme. Sen sijaan se, mitä parisuhteeltamme odotamme on paitsi hyvin tunnistettava käsitekokonaisuus, myös mahdollisesti tukahduttava normi. Niin paljon kuin kuvittelen, että en itse ole “parisuhdeihminen”, oma hyperitsenäisyyteni voi myös olla vain oire, eikä mikään luonteenpiirre. Eipä ole ihmekään, että tämän kortin tulkitseminen on minulle niin vaikeaa. 

Tähän toki poikkeuksiani. Aina vain ylistämäni Latisha Guthrien ja Joanna Powell Colbertin Yrtinkerääjän tarotin Rakastavaiset on Orapihlaja ja Guthrie kehottaa kiinnittämään huomiota kukkien ja mehiläisten vastavuoroiseen riippuvaisuuteen, symbioottisesta suhteestamme kaikkeen. Tämä ohjailee meitä jo kohti Kultaista naista. 

Herbalisti Brigid Ann McNeil kirjoittaa orapihlajasta vappupäivänä: Hawthorn it was said, smells of a fertile woman’s vulva, inviting life and pollinators into her folds. Hawthorn does actually give off chemicals that remind the body of two things, one is sex, and it can draw us in for that reason, the other smell hawthorn gives off is that of rot and decay which attracts the carrion eating insects. This tree through smell, shows the dance of life and death, the transitional edge of birth, sex and death and decay. It is no wonder this tree is seen as a gateway tree to different lives and transitions. – May Day used to, and sometimes still is, celebrated with Hawthorn. Blossoming Hawthorn branches used to be gathered by the women and girls of the community and one branch was given to each household to bring in the medicine of fertility, fertility of life, of bounty, of love and of the heart, helping people to transition from the slow awakening from winter into the increasing light, warmth and growing inner fire.

Mark Ryanin ja John Matthewsin The Wildwood Tarotin Forest Lovers-kortti liitetään myös samaten toukokuun 1. päivään, kelttiläiseen Beltaneen, ilman ja tulen elementtien liittoon, joka represents the willing interchange of energy that creates the fertile consciousness.

Margarete Petersenin Rakastavaisten tulkinta tuntuu myös tässä hetkessä sangen omakohtaiselta. Petersenin runossa ollaan hämmentyneitä, kuulolla, vapaudutaan identiteeteistä ja tavataan EI-MINÄ, jonka kanssa lopulta tullaan samaksi, yhdistytään.

Oma läpimurtoni Rakastavaisten korttien kanssa tapahtui viime vuonna, joka oli muuten kollektiivisesti Rakastavaisten vuosi. Osallistuin lokakuussa Kriittisen korkeakoulun luennolle, jossa Kaarina Kailo luennoi Terra Feminarumista, ja ihmiskunnan matriarkaisesta historiasta. Kailo esittelee meille Kultaisen naisen, Kyldysinin. Kuvassa oli eräänlainen toteemi, ilmeisesti nainen, ilmeisesti mies, joku eläin, ehkä karhu, ja lintuja. Kerrokset edustavat mahdollisesti sukupolvia, sukupuolia, tietoisuuden tasoja - ja ennen kaikkea ihmisen tasapainoa suhteessa luontoon, joka ruokkii meidät pyyteettömästi kuin äiti lapsensa. 

Pääni räjähtää. The Lovers!!! Tässä, TÄSSÄ on Rakastavaiset! 

Tätä ennen, olen pohtinut rakastavaisia mytologisen hieros gamos-käsitteen kautta. Hierogamia liittyy vahvasti myös Helkaan, Beltaneen, kevään riitteihin - itse vietinkin Vapun tänä vuonna maalaten oman Kyldysini. Ritualististen orgioiden uskottiin lisäävän myös maan ja riistan hedelmällisyyttä, ja keväällä siitetyt lapset myös syntyivät luonnonkierron kannalta otolliseen aikaan talvella. Omalla kohdallani, etsin ritualistisia mekanismeja kaupallisesta elokuvanarratiivista ja argumentoin sitä, millaista itsekehityksen propagandaa mainstream-elokuva ylläpitää. Joseph Campbellin kirjallisuus on tullut hyvin tutuksi, ja Campbell kirjoittaa hieros gamosista myös. Campbellin ajattelussa riitinkulkija pyrkii kilvoittelemaan ja siten muuttumaan ihmisenä jotenkin paremmaksi. Tämä tapahtuu usein kirjaimellisella tai kuvaannollisella sodankäynnillä, usein ydinperheen tai sen toiveen nimissä. Kailo referoi Claudia Von Werlhofia, joka nimeää sodankäynnin työkaluksi, jolla patriarkka tekee patriarkaisesta utopiasta totta. Ja elokuvan katsojat soivat kuin tuhat lyyraa, kun heitä näin taitavasti näppäillään. 

Mytologiassa, myös kansalliseepos Kalevalassa, avioliittoon tähtäävä kilvoittelu on aikuistumisriitti, jonka tarkoituksena on yksilön kyvykkyyden ja erikoistaitojen mestarointi, josta seuraa palkinnoksi se, että hän on vapaa elämään kuten haluaa, ja hänen voidaan luottaa pitävän huolta myös muista kuin itsestään.

Myyttien tutkiminen on omalla kohdallani, mutta myös tyypillisesti, pyrkimys tähdätä kristillisen, tai ylipäätään isäjumaluskoisen, siis patriarkaisen maailmankuvan toiselle puolelle, johonkin totuuteen ja toimintamalliin, mihin ei kuulu naisten ja muukalaiskansojen orjuuttaminen. Sieltä löydämme todellisen Rakastajamme: Maailman, Jumalan, joka onkin nainen. Jumalattaren joka muuttaa muotoaan, on yhteydessä kaikkeen elävään, joka synnyttää, tappaa, syö ja ulostaa. 

Ostan luennon jälkeen Kailolta kaksi kirjaa. Tutkimus avaa jotain sellaista, mihin en saa tavan elämässä kosketusta. Kuinka Äitimaan syntymä-kuolema-uudelleensyntymä -sykliä tulee kunnioittaa, sairastumisen tai onnettomuuden uhalla. Kuinka hedelmällisyys tarkoittaa tuota kiertoa, kaikkine vaiheineen, myös talvineen, jolloin kasvua ei tapahdu, ruoka ei kasva, ja kaikki elollinen säästää voimiaan. Hedelmällisyys on elinvoimaa ylisukupolvisessa mittakaavassa. 

Jumalatar, planeettamme, kuolee joka talvi, ja herää eloon joka kevät. Persefonen aika Hadeksen vieraana Manalassa on häntä kaipaavalle äidille kamalaa, mutta meidän täytyy harkita että Persefone matkaa Hadekseen koska hänen täytyy saada levätä. Hänen täytyy saada kuolla ja nousta kuolleista.

Hedelmällisyys sanana on vituttanut minua aina, onhan sen merkitys patriarkaisessa todellisuudessa seksualisoitu ja varsin kavennetty. Sain 15-vuotiaana äidiltä lahjaksi Hattulan lintu-korun, jonka räpylöiden sanotaan symboloineen hedelmällisyyttä. Hyvä etten napannut jalkoja korusta pois. Onneksi en tällaista kirousta suorittanut. Hedelmällisyydellä ja lopulta rakastelemisella ei myytissä tarkoiteta ainoastaan pariutumista, seksiä, ovulaatiota tai viljan kylvämistä tai vasikointia, vaan kaiken tekemisen, luomisen, rakentamisen, harjoittelemisen ja kehittymisen sykliä, joka mukailee ja hakee liike-energiaa luonnosta, eikä uuvuta itseään jatkuvalla ympäri vuotisella kasvulla, kuin mielipuolinen orjapiiskuri. Äitiys käsitetään myös laaja-alaisemmin ekomytologisessa eetoksessa. Äitiys on hyvän ihmisyyden perikuva, myös miehille, joiden edellytetään olevan hyvän äidin kaltaisia, jos he havittelevat johtoasemaa matriarkaatissa. 

Kultainen nainen Lönnrotin Kalevalassa 

Maalaillessaan maisemaa, missä Kultainen on nainen on vuoreksi nukahtanut jättiläinen, Kailo ehdottaa tätä vuorta on ehkä Suomessa kutsuttu myös Louheksi, samoin kuin shamaania, joka sitoo yhteisön jäsenet toisiinsa ja Maahan, joka antaa kaiken, pyytämättä takaisin muuta kuin kiitollisuutta. Kyldysinin kuvassa keskeistä on ajatus, että jumala on itsekin äiti. Kuten kidutettu äiti, jumalatar voi olla myös julma ja pyrkiä syömään lapsensa. Tyypillisesti äiti on laskelmoimaton, ja pyrkii vastaamaan lapsen tarpeisiin, ja nauttii toisen hyvinvoinnista ja kiitollisuudesta. 

Kalevalassa on tarina, missä seppä Ilmarinen takoo Kultaisen naisen. On mahdollista, että joku tuntematon, tuhoutunut, alkuperäinen Kalevala tuntee tarinan, jossa Ilmarinen takoi Kultaisen naisen Louhen pyynnöstä yhteisön idoliksi. Nyt Lönnrotin sanoma jää suhteellisen sekavaksi. Ilmarinen on läpi Kalevalan kilvoitellut Louhen tyttärestä, Pohjanneidosta, jonka avulla hän on ratkaissut Louhen hänelle asettamat aikuistumisriitit. Pohjolan häitä vietettiin koko Pohjolan ja Kalevan voimin, mutta Lönnrotin Kalevalassa, avioliitto ei kuitenkaan kestä. Kultaisen naisen kultti ei tunnu korvaavan miehen “perustarvetta” kesyttää ja alistaa itselleen kotiorjaa, joten tapettuaan kauan tavoitteleman ja kurittomaksi toteamansa naisen, Ilmarinen takoo itselleen esineen, jota myytinkerääjä tai lukija ei edes tunnista Jumalattaren palvonnaksi, vaan jonkinlaiseksi elottomaksi seksileluksi. 

Susanna Salon Ukon pakan tarot-kortissa Kultainen nainen ottaa Sauvojen 9. paikan, ja kuvituksen tulkinta liittyy liian suuriin tai epärealistisiin odotuksiin, täydellisyyden tavoitteluun ja tavoitteen tyhjyyteen. Sauvojen 9. on klassisessa systeemissä korttiin liittyy itsepuolustus, ehkä jääräpäisyys. Tero Goldenhill liittää korttiin osuvasti myös omavaraisuuden. Kultainen nainen, elämän prinsiippi, on tosiaan omavarainen - mutta me emme voi olla. Me olemme riippuvaisia toisistamme, ja äidistämme. Figuuri ei yksin vastaa tarpeitamme, vaan tarvitsemme metsiä, niittyjä, kasveja ja eläimiä. Perheen, suvun, kylällisen ihmisiä, ja Kyydin, joka vie meidät katsomaan myös isompaa maailmaa ja muita kuvioita. 

Kalevalan mukaan Ilmarinen takoi Sammon jonka Louhi sitten ryösti itselleen, ja joka piti miesvoimin ryöstää takaisin, mutta omaisuuden ryöstäminen kuuluu patriarkaiseen pakanuuteen, eikä ole linjassa matristisen lahjatalouden etiikan kanssa ollenkaan. Historia tuntee hyvin propagandan, missä omista rikoksista syytetään vihollista, ja voittaja määrittääkin mitä konfliktista kerrotaan. On paljon mahdollista, että Sammon symboliikasta on tehty mahdoton ymmärtää pyrkimyksenä peitellä syyllisyyttä riistosta ja pakottamisesta. 

Mitähän Lönnrot teki? Kätkikö hän kansalliseepokseen tällaiset hirmutarinat yrityksenä ujuttaa niiden kätköihin jotain iättömämpää? Kuten että matriarkaatti murskattiin ja halvennettiin, raiskattiin ja hylättiin, orjuutettiin! Kuten Kanye West sanoisi, I guess we’ll never know. Kailo lukee Kalevalaa näyttävän epäilevästi. Ilmarisen sulatusuuni on hänen kohtunsa, ja Ilmarinen yrittää korvata Äidin, eikä koskaan voi. Tämän myytin pitäisi olla kehoitus miehille olla pakottamatta vaimoa tahtoonsa, tai muuten elää naisen kanssa ilman että antaa hänelle valtaa elämästä. Siitä seuraa vain onnettomuutta. 

Kailo kirjoittaa, Patriarchy expects clearly definable categories of human versus animal, male vs female, dead vs living, and has trouble recognizing beings that defy any such clear-cut boundaries. The figure is now a world-tree, now a woman, now a mother, now a toponymic cult site adorned in furs and great variety of cult items, now a temple, or now a bronze cast with ferocious animal features, researchers of the Western religious orientations have found her hard to digest. 

Huokaisen. Tätä on epävarmuus, tätä on ankaran isäjumalan oikkujen edessä hämmentyminen. Olen kokenut suurta riittämättömyyden tunnetta, kun en saa otetta tiettyjen tarot-korttien kuvastoon. Rakastavaiset on yksi tällainen kortti, mutta pidempään tekstejä seuranneet tietävät että olen erityisen päättämätön Hallitsijattaren ja Hallitsijan symboliikan ja tulkinnan kanssa (ja salaa myös Voiman ja Erakon, Kuun ja Auringon). Nyt Kailon sanoja lukiessa palaan viime joulukuuhun, kun viimeksi ihmettelin Hallitsijatarta. 

Tänään ei ole tavoitteena päättää mikä Empress on, vaan vain ihmetellä sitä. Mikä on Empress? / Empress on itse tehty joulukortti. / Empress on ystävän sylissä vietetty sunnuntai. / Empress on Roma Deluxe lähipizzeriassa. / Sisään ajava piiskaava loska on Empress. / Dido on Empress. / Toppatakki on Empress. / Hierojakoulu on Empress. / Empress on hidas. / Stutz on Empress. / Empress on prosessi. / Empress on keho, vartalo ja ruumis ja rakkaus. / Mitä Empress on?

Ystäväni Päivi Sillanpää eli Vaistologi lähti leikkiin mukaan, ja maalaili Empressiä näin. 

Empress on oman luoja energian tiedostamista / Empress on henkinen kohtu /Empress on oikealla hetkellä sanottu ei / Empress on oikealla hetkellä sanottu kyllä / Empress on oikealla hetkellä kunnioitettu hiljaisuus / Empress on orgasmi, joka puskee arkiajatusten läpi

Nöyrryn taas sen edessä, kuinka mahtava ajattelun väline tarot on. Meidän ei ole tarkoitus hyväksyä tarotin kuvastoa tai symboliikkaa sellaisenaan. Meidän on tarkoituskin kyseenalaistaa se, ja kyseenalaistamisen kautta voit ymmärtää, ettei symbolia ole tehty nieltäväksi sellaisenaan, vaan jokainen symboli on tehty särjettäväksi ja tutkittavaksi. Tyytymättömyys symboliikkaan ei ole oikukasta jääräpäisyyttä, vaan täysin oikea intuitio. Se johtaa vielä symboliikan syvälliseen käsittämiseen ja salaisen kielen oppimiseen. 

Muodonmuuttajan kuva

Katsotaan vielä Kyldysinin kuvaa, tällä kertaa ihan tätä itseni tekemää. Kultainen nainen, Jumalatar, on ottanut monta muotoa ja figuuria, ja toisintoni on vain yksi monista. Tämä Kyldysin on maalattu musteella tuohelle. Sitä ei ole tehty kestämään tätä elämää. Se tulee katoamaan, ja sitten se pitää maalata taas uudestaan. Ylinnä on Jumalatar, Kultainen nainen, elämän prinsiippi, shamaani joka tuo sielun olemattomuudesta maailmaan. Hän on isoäiti, esiäiti, vanhin ja viisain, alkuäiti, mystinen. 

Keskimmäinen hahmo on… mies? Kailo esitteli Kyldysin-hahmojen esittäneen sukupolvien ketjua, tai miehen ja naisen ja eläinkunnan symbioottista suhdetta. Kirjassa myös ehdotetaan, että miehisen hahmon ilmestyminen ikonografiaan voisi olla merkki miesvaltaistumisesta, tietynlainen kompromissi, kun alkoi vaikuttaa että väkivaltaiset miehet idästä aikoivat ratsastaa läpi maailman ja tappaa naisjohtajat tieltään.

Keskimmäiset kasvot ovat ehdottomasti ihmisen, mutta yritin miehen ja naisen sijaan kuvittaa hahmolle sekä Auringon että Kuun symboliset värit. Esoteerisessa ajattelussa Aurinko on maskuliininen ja Kuu feminiininen, mutta on mahdollista että tämäkin ajattelu on käännetty päälaelleen, sillä Kultaisena loistava Aurinko on mahdollista liittää myös Jumalattareen. Suolaa, viljaa ja siemeniä ja loputonta onnea tuova Sampokin on saattanut olla Auringon vertauskuva. Hahmolla on myös selvästi ihmisen vartalo, verenpunaisine rinnuksineen, ja siivet. Lintumieli, kyky matkata, kotkan syke. Jaloissa on toisella puolella sammalmätäs ja tässä omassa ikonissani eläinkuntaa edustaa kaniini. Kailon kirjassa sivutaan jopa enkeleitä, ja kuitataan, että kristinusko sisällytti kuvastoonsa enkelit, jotka eivät olleet selkeästi miesjumalia. Enkelit ovat mahdollisesti, kuten valtaosa isäjumalaiheistosta muutenkin, vain jäänne pakanallisesta henkiajattelusta, jota ei voida kitkeä sillä ihmiset eivät voi lakata näkemästä ja kohtaamasta enkeleitä. 

Hän on Kyldys, Kyldysin, Kajtsj, Sorni-Kaltes, Pugos Anki, Sangia-mama, Slatababa, Nishkeava, Zarni-an, Komi, Sun-zotzynavan, Mari, Kaltas-ekva (Mansi), Kaltesh, Kilt’sinmumi, Kaldyni mumas. Kultaisen naisen tunnistaa siitä, että hän välittää viestin Maailmalta, Äidiltämme ja Kodiltamme. Patriarkaatin oli luotava kertomus yhdestä ainoasta mahdollisesta jumalasta, sillä se oli varmin tapa pitää huolta, että Kultainen nainen ei nouse kuolleista. Sitä, miksi elinympäristömme viestejä ei haluta kuunnella, ei voi järjellä selittää. Miehet projisoivat tyypillisesti järjettömyyttään naisiin, jotta emme huomaisi mitä he tekevät. Mutta Äiti on muodonmuuttaja, hän kumpuaa lopulta jokaisesta lovesta.  

Ensimmäiset kirjalliset havainnot Kultaisesta naisesta löytyvät Siperian alkuperäiskansoista kertovista materiaaleista 1500-luvulla, mutta jumalatar on on elänyt jo aiemmin, luultavasti ennen ihmismuistia. Kailo referoi Max Dashun tutkimusta, jossa arvellaan, että muinaiset jättiläiskertomukset ovat jäänne jumalatar-uskosta, ja että jopa Kreikan titaanit olisivat samaisia Suuria Äitejä ennen muodonmuutostaan jättiläismäisiksi hirviöiksi, jotka nuoremmat jumalat peittosivat.

Omalla isoäidilläni oli todella vahva luterilainen kasvatus. Tiedän, että hänen kahdella siskollaan oli sama uskonnollinen tausta, ja olinkin aina lumoutunut, kun näin tai koin kuinka samalla tavalla he puhuivat Jumalasta ja uskostaan. Olen lukenut isoisäni rintamakirjeitä ja tiedän, että heidän uskonsa tuli isältään. Ajattelussa toistuu muutama asia, joita tunnistan kiinnostuneena jumalatar-uskosta. Esimerkiksi, suuri kiitollisuus ruokaa kohtaan. Fammuni luki aina ruokarukouksen, päivän jokaisella viidellä aterialla ja kiitti hartaasti Taivaan Isää siitä että saimme syödäksemme. On kiintoisaa oppia, että näin Jumalatartakin on aina palvottu, kiittämällä maan antimista. Maa antaa meille lahjan, meidän ei tarvitse antaa sille mitään takaisin. Voimme kiittää, mutta saamme ruoan ilman sitäkin. Tässä on lahjatalouden ydin, tässä on Jumalattaren suurin armo; hän antaa meidän elää. Se, että tajuamme olla tästä kiitollisia, lisää todennäköisyyttämme kokea elämä merkityksellisenä ja onnellisena.

Fammu ja hänen isänsä puhuivat myös lähes päivittäin siitä, kuinka Jumalalla on maailmalle suunnitelma, puheissa esiintyi usein kirja jonka sivuille on kirjoitettu ihmisen jokainen päivä ja myös hetki kun se päättyy, joka on aina Jumalan tahdon mukainen. Tutustuttuani skandinaavien Norniin, kolmeen naisjumaluuteen, jotka punovat, kerivät ja katkaisevat elämänlangan, en voi olla ajattelematta, että Taivaan isälle on riistetty myös Nornien tehtävät. Nornien vastine kreikkalais-roomalaisessa perinteessä ovat kohtalottaret ja jostain syystä, kreikkalais-roomalaista perintöä pidetään aina Skandinaaviseen perinteen keskeisenä innoittajana, vaikka totta onkin että vaikutteiden kulkeminen toiseen suuntaan pitäisi vielä tieteellisesti todistaa. Kukaan ei yleensä kiirehdi huomauttamaan, kuinka kreikkalais-roomalainen perintö tuntuu olleen innoittuneen intialaisesta perinteestä. 

Tätä uskonto on, se on DMT:n tuotantoamme aktivoivia lohdullisia, rakkaudellisia ajatuksia, ja kuvasto ja hahmot jotka nostamme uskonnollisen ajattelumme ilmentymiksi ovat henkilökohtaisia, kulttuurikohtaisia - siis muodonmuuttajia. 

Herrain elkeet kansalliseepoksessa

Kalevala on palautettu akateemisessa tutkimuksessa lukuisia kertoja todellisiin mittasuhteisiinsa. Se on valkoisen miesneron epätoivosta kummunnut yritys luoda meille kansallisidentiteetti, joka ei olisi täysin venäläinen, ja siitä häntä kiitämme. Venäjä tai Ruotsi eivät kolonisoineet Suomea siksi että se oli jotenkin loogista ja oikein, vaan koska he pystyivät siihen. Suomalaiset saivat valtionsa ja ensimmäisen mahdollisuuden osoittaa, että kolonisoiminen tappaa ja sitä harjoitetaan oman ihmisyyden kustannuksella - ja ovat sittemmin sortaneet saamelaisia niin ettei henkeä ehdi välissä vetämään. 

Miesylivallan mielenlaadulla on muutamia ominaisuuksia, joita voi oppia tunnistamaan laajoissakin verkostoissa, jolloin niiden käsittäminen, purkaminen ja uusintaminen tulee mahdolliseksi. Sankari-myyttien kritiikki on esimerkki tällaisesta työstä. Naisen vailinnainen presentaatio on sotaa naisia vastaan ja sille on laitettava täysi stoppi. Jokikinen vastalause mustaihoisia prinsessoja vastaan on syytä tyrmätä välittömästi. Näyttää siltä, että patriarkaatti ei siedä, ymmärrä tai käsitä moninaisuutta ja riippuvaisuutta toisistamme. Sitä, miksi se ei ole patriarkalle mahdollista, on vaikea käsittää. Miesylivalta kumpuaa lopulta väkivallasta, siis fyysisestä voimasta, jolla miehen on mahdollista pakottaa heikompiaan. Ei se sen kummempaan perustu.

Vanhuudesta häpäiseminen, etenkin naisten, mutta miesten myös, on patriarkan ele. Matriarkaatissa vanhemmat naiset ovat kyvykkäimpiä johtajia. Patriarkaatissa vanhempaa naista ei voi pitää viisaana, kauniina, tärkeänä tai ihailtavana, sillä tällainen lipsuminen johtaa naisten kunnioituksen lisääntymiseen ja siihen kuinka hiljalleen koko maailma huomaa, että naiset tekevät parempaa, yhteisöllisempää politiikkaa ja ovat muuten vain kyvykkäämpiä johtamaan kuin miehet. Patriarkan mielenlaatu uhkaa demokratiaa, sillä se estää meitä arvostamasta heitä, joilla on todennäköisyys johtaa meitä parhaiten. 

Kailo kirjoittaa siitä, kuinka Lönnrot haukkuu louhen vanhukseksi, hampaattomaksi akaksi, rumilukseksi ja pahantahtoiseksi, siinä missä Väinämöinen on “iätön”. Kailo tulkitseekin, että Väinämöinen on luultavasti korvannut Louhen tarinan päähenkilönä. Arkeomytologinen todisteaineisto osoittaa päivä päivältä vääjäämättömämmin että suomalaiset ovat monen luontokansan tavoin nostaneet naisjumalattaren uskomusjärjestelmänsä keskiöön. Se, että tällaisesta yhteiskuntäjärjestyksestä jää jäljelle runoteos, jossa on neljä miespäähenkilöä joiden suurin vihollinen on nainen, on sellaista kusetusta että silmissä kirvelee. 

Kristinusko, ja muut isäjumal-uskot lakkaavat muistuttamasta jumalattaresta pyrkimyksessään kolonisoida koko maailman monimuotoinen ajattelu, ja jopa kolonisoida luonto, joka kukoistaa erilaisena, monimuotoisena ja muotoa pakenevana. Miksi se onkin niin, että patriarkaatti haluaa kurittaa ja matriarkaatti ravita? Miksi kaiken pitää olla näin hölmöä? Joskus ajattelen, että patriarkaatti ei todella ole mikään todellinen mielenlaatu, vaan mielenterveysongelma, psykopatia, joka estää tuntemasta mistään, edes yhteyttä luontoon tai jumalattareen. Tästä tietysti seuraisi syvä yksinäisyys ja epäusko sitä kohtaan, mitä kaikki muut auvoisina palvelevat. Siitä seuraisi halu pistää kaikki se palamaan.

Termi ‘synnytyskateus’ joka juolahti päähäni noin vuosi sitten kun luin Elon Muskin naurettavista rakettisaavutuksista. Miksei kukaan puhu siitä että nainen ei voi tulla raskaaksi, olla raskaana tai synnyttää avaruudessa? Miksei kukaan puhu siitä että poistuessamme maan ilmakehästä, altistamme kehomme avaruussäteilylle, joka tappaa meidät viimeistään muutamassa kuukaudessa? Miksi sallimme rikkaiden syytää rahaa metallirojuun jonka he sinkoavat taivaalle kuin ajatuksettomat lapset? Milloin tämä älyvapaa painajainen loppuu? 

Kuukautiskateus -termi tuli minulle tutuksi myös taannoin, mahdollisesti Arnold van Genneppiä lukiessa..., mutta en oikeasti kuollaksenikaan muista missä se tuli eteen. Jos kuvittelemme maailmanajan, jossa vanhat naiset pitivät yhteisöä koossa kuukausittaisilla uudelleensyntymän seremonioilla, joissa vanhat murheet ja rikkomukset sai unohtaa ja aloittaa alusta parempana ihmisenä, jossa sai juhlistaa omaa työtään, onneaan ja satoaan, ja tämä toisintui yhteisön naisten elävissä kehoissa kuukautisten muodossa, on ymmärrettävää, että syntyy kuukautiskateus, paitsi jäämisen kokemus jostain elimellisen tärkeästä. Tämä termi on saanut minut jopa ymmärtämään peniskateuden. Peniskateus on terminä herättänyt minussa aina raivoa, koska en ole koskaan toivonut olevani mies, mutta tämäkin termi on neutraalimpi kuin luulisi. Se merkitsee vain, että et ole oikeutettu samaan arvoon kuin muut vain siitä sattumasta että sinulla ei ole penistä. Termin olemassaolon ei ole tarkoitus peilata tai sanoittaa tunteitasi puolestasi. (Kirjoitan ihan itselleni tässä, vanhalle kiukkupussille…)

Pohdin Tarotin tarinaa, jossa luopion lailla jaloistaan sidotusta Hirtetystä seuraa Kuolema, Kohtuuden enkeli, Paholainen, Kaatuva Torni ja Tähti, elpyminen. Kuu, uudistuva alitajunta, Aurinko, uudistuva päivätajunta. Mietin rabbi Yeshuaa, aktivistia ja kapinallista jonka valtio teloitti, mietin termiä suicide by police, mietin kertomusta Yeshuan kuolemattomuudestaan ja ylösnousemuksestaan ja kuinka uudelleen syntymisen toive lohduttaa meitä, ja kuinka elämä aina vain jatkuu. Kuinka jumalattaren regeneraatio-oppi tunkee meistä ulos vaikka miesylivalta on hukuttanut sen lampeen uudestaan ja uudestaan. Miesylivallassa me tarvitsemme Sankarin, poikkeuksellisen miehen, joka tuntee Jumalattaren ja pyrkii johtamaan yhteisönsä takaisin Jumalattaren ääreen, sillä jos nainen yrittäisi samaa… hän joutuisi vain murtumaan miesylivallan vihassa. 

Ja nyt, näin, yhtäkkiä, olen murtautunut läpi omasta esteestäni Sankari-narratiivien kritiikinsuhteen. Sankari-myytin ei tarvitse olla kertomus yhdestä miehestä joka kehittyy muita paremmaksi, vaan miehestä, joka herää siihen, ettei hän ole parempi kuin muut. Mielessä viipyilee Frank Herbertin Dyyni-kirjasta tehty Denis Villeneuven elokuva, jossa Bene Gesseritin papittaret ennustavat miespuolista messiasta, joka voisi välittää heidän sanomansa miesylivaltaisessa interplanetaarisessa yhteiskunnassa. 

On hyväuskoista väittää matrististisia tai pakanallisia valtakuntia täydelliksi väkivallattomiksi paikoiksi, jossa mitään pahaa ei koskaan tapahdu ja jossa puhdas jumalan rakkaus - siis kunnioitus sitä vaikutelmaa kohtaan, että maailma olisi yhtä elossa kuin me, älykkäämpi kuin me, vahvempi kuin me, ja että maailma rakastaa meitä - ei koskaan unohtuisi. Kuitenkin, patriarkaatin kapitalistinen yhteiskuntamalli on epäonnistunut jo aikaa sitten ja tulee johtamaan elinympäristömme tuhoon, jos emme kyseenalaista ja haasta sitä jokikisellä mahdollisella tavalla. Kaikki alkaa oman mielestä dekolonisoimisesta.